Blogi

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE 🙂


VUOSI 2009

20.12.2009 Niin se sitten tämäkin vuosi on melkein lopuillaan. Kylmää on ollut viimeisen viikon ja siitä ei me olla Volvon kanssa tykätty 😦 Mutta toivossa on hyvä elää, että kohta on taas kevät 🙂

Vuosi 2009 on ollut hieno Volvon koepuolella. Herra saavutti tällä kaudella 5 x täydet 50 pistettä, kerhon MEJÄ-mestaruus, hopiaa PM kokeessa ja pronssia RM kokeessa. Pikku-ukolla on nyt ”uransa” aikana saavutettu 9 kertaa täydet 50 pistettä MEJÄ-kokeissa. Aika saavutus sanoisin minä 🙂 Toivotaan, että vielä ensi vuonnakin Herra Nenä tekee hyvää työtä metsässä 🙂 Minä saavutin tänä vuonna MEJÄ-ylituomaruuden ja PIKA-ylituomaruuden. Meillä on ollut hieno vuosi ja tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2010 🙂 Toivotamme teille kaikille jotka täällä sivuilla käytte oikein hyvät Joulut ja menetyksekkäät Uudet Vuodet 2010 🙂

**************************************************************************************

5.10.2009 Siis oikeesti nyt on sitten talvi tullut 😦 Ainakin meidän on niiiiin kylmä kun ulos mennään, että lotto-voittoa odotellaan hanakasti heh… Etelän lämmössä olisi paljon mukavampaa viettää nämä talvet…. Tai sitten karhuna nukkuen ;;))

Ollaan pidetty ihmisille MEJÄ treenejä ja toivottavasti ollaan saatu uusille harrastajille innostusta MEJÄä kohtaan 🙂 Viime viikonloppuna Volvo pääsi oikein tosi toimiin 🙂 Kyllä herra nauttikin työtehtävästään 🙂 Iltasella se käpertyi peiton sisään ja vain nokka näkyi mutta jalat tekivät vielä unissakin jäljestystä heh…

volvo_nenu

Toivottavasti vielä tulee ”työpuheluita” Volvolle 🙂 Ainakin herra itse sitä toivoo 🙂 🙂 🙂

*******************************************************************************

14.9.2009 Viikonloppuna oli mäyräkoirien rotumejä mestaruuskoe Nokialla.Volvo purki RM karmansa saaden ykköstuloksen jee jee ! Ne jotka eivät tiedä kerron,että meillä on ollut kaksi vuotta peräkkäin huonot tuurit matkassa ja aina on sattunut pieni työtapaturma matkalla heh…Kolmas kerta toden sanoo….Nyt Volvo päätti tehdä työnsä loppuun asti VAIKKA herralla oli suuren suuri houkutus 3.llä kulmalla missä oli aivan tuoreet hirven jäljet ja mitä todennäköisemmin hirvanen oli lähelläkin kun ”tuoksui” kummalliselle 😉 ja hirvikärpäsiä lätsähteli roppakaupalla minun päälleni heh….Volvo pyörähti kaksi ”laajaa” lenkkiä kulmalla ja häntä teki tuttua ropeli pyöritystä kun sillä on sorkka nenässä heh….Kuitenkin veri voitti ja herra jatkoi loppun jäljestyksen jee jee….Mamma oli aivan onnesta soikeena kun ei tullut hukkaa 🙂 Hienosti voitti herra houkutuksen.Volvo sai kokeessa pronssia eli oli RM 3 🙂

Volvolla on ollut minun mielestäni aivan mahtava koe-kausi.Koko kauden saalis on 3 kappaletta 47 pistettä. 1 kappale 49 pistettä ja WAU! 5 kappaletta täysiä 50 pistettä 🙂 Kyllä mamma on ylpeä pikku ukostaan.Nyt Volvo jää talvilomalle ja jatkaa (toivottavasti heh…) ensi vuonna taas uusin kujein 🙂 Toivotaan,että MEJÄ maistuu vielä ensi vuonnakin herralle yhtä paljon kun tänä vuonna.Jollei, niin sitten katsotaan uusi ”työpaikka” herralle heh… 🙂 Tässä pari kuvaa.Kokeessa oli kaikki uroksia ja kuvan ottaminen herrojen kesken ei ollut oikein ukkojen mieleen.Volvo on jo ihan kypsä kuvaamiseen ja se näkyy ilmeestä heh…Sen mielestä kaikki muut herrat olivat tulleet HÄNEN reviirilleen heh….Toisessa kuvassa RM kolmikko (oik.RM 2 Keskimaan-Neldor/Inari Kuisma ja Kesk. RM 1 Tringa´s Moritz/Sini Leino.Hänen vieressään tuomari Katri Mäkitalo ja Vas.Volvo.Onnea vielä muillekkin kisakumppaneille tasapuolisesti 🙂 )

volvo

rm_kolmikko

*************************************************************************

8.9.2009 Viikonloppuna (su 6.9) oli Pohjois-Hämeen Kennelpiirin Piirinmestaruuskoe Ruovedellä ja Volvo paukutti hienosti hopealle 🙂 Minä en ymmärrä missä se toisen osuuden makaus oli jonka pikku-ukko kiersi.En sitä nähnyt ollenkaan.Muuten Volvo meni koko jäljen samalla tyylillä kun koko kauden 🙂 Se oli ”työtapaturma” ja sille ei voi mitään.Hyvän tuloksen Volvo silti sai ja nautti kovin metsässä olosta 🙂 Meidän piirinmestaruuden ja ”kultaa” voitti Ninan ja Jannen tolleripoika Zico ja ”pronssille” tuli Hannun parsoni-herra.Hienoja ja hyviä koiria oli kokeessa.Kaikki saivat 1.s tuloksen 🙂 Alla kuva meistä kolmikosta ja Volvosta erikseen HIENON pyttynsä kanssa 🙂

rm_volvo

PM_09_2

**********************************************************************

21.8.2009 Kaikkea on taas touhuttu ja ikävä on huomata,että syksy tulee….Äkkiä meni tämäkin kesä…..

Volvolla on vielä muutamat MEJÄ-kokeet edessä ja sen jälkeen alkaa ”kesäloma” 🙂 Eillen käytiin Volvon kanssa PITKÄSTÄ aikaa vinttikoiraradalla sähköpupua ajamassa.Herra ei ole päässyt sinne koska radan pitäjät päättivät ettei mäyräkoirat saa siellä käydä.Kuitenkin eillen sinne mennessäni Volvo oli erittäin tervetullut ja tuttu kiekuminen alkoikin heti parkkipaikalla.Jouduimme hetken odottamaan vuoroamme ja jotkut tutut ihmiset muistivat pikku miehen ja hymy tuli kasvoille heh…Kun lähtö tapahtui alkoivat ihmiset kannustamaan Volvoa ja maaliin tullessa se sai mahtavat aplodit 🙂 Bongasin sieltä erään miehen jolla oli hieno kamera ja pyysin häntä ottamaan kuvia.Tässä alhaalla 6 otosta joista suuri kiitos Tapio Paulavirralle.Eli kuvien copyright on hänen.volvo_viehe_2Lähtö….volvo_viehe_4Vauhdin hurmaa….volvo_viehe_5

volvo_viehe_6

volvo_viehe_7Kohta saan sen kiinni….volvo_vieheJEE………..Kiinni on ja pysyy 🙂

************************************************************************

3.8.2009 VOLVON  7 VUOTIS SYNTTÄRIT 🙂

Paljon onnea pikku-ukolle 🙂 Pääsimme viettämään Volvon synttäreitä arvokkaassa seurassa. Pelle-pappa 15,5 vuotta kutsui meidät juhlimaan. Pojat saivat maukasta lihapullakakkua kalkkunapedillä. Kokkina toimi Sanna ja ekassa kuvassa ”vanhat” herrat odottavat malttamattomasti kakun valmistumista. Jonossa kuten hienoissa ravintoloissa kuuluukin 🙂 Toisessa kuvassa näkyy aikaansaannos ja uskokaa tai älkää…Se meni molemmilla pojilla jokseenkin reipaasti masuun heh..pelle_volvo

lihapullaKyllä tämä aika menee nopeasti….7 vuotias jo Volvo….Mutta aina kun Pelle-pappaa katsoo toivoo, että jokaisella koiralla on noin pitkä elämä ja niin hyvässä kunnossa. Pappa mennä jolkottelee kun pikku-poika välillä ja turkki kiiltää ja muutenkin on hyvässä kunnossa ja ikää on jo yli 15 vuotta! Hieno pappa 🙂

*****************************************************************

29.7.2009 Hihii…Pidin lupaukseni 🙂 Päivitysväli ei ollut kun vähän yli kuukausi 🙂

Koko kesä on tässä taas menty. MEJÄ-ylituomari harjoitus- ja koearvostelut on saatu kuntoon ja kortti matkalla Mäyräkoiraliiton kautta SKL 🙂 Kävin myös viime viikonloppuna PIKA-ylituomarikoulutuksen (pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe). Nyt on tästä koemuodosta harjoitus- ja koearvostelut tehtävänä. Saas nähdä saako niitä tämän kauden aikana hoidettua alta pois…Toivotaan 🙂

Volvo on käynyt kokeissa ja sillä on mennyt hyvin 🙂 Mamma on ylpeä pikku-herrasta. Ollaan silti ihan maan kamaralla…Koska tämä laji on opettanut ”nöyräksi” heh…Se työtapaturma Volvolle voi käydä vaikka seuraavassa kokeessa. Mutta, mitäpä siitä, matka jatkuu 🙂 Tämä on kuitenkin ihana harrastus 🙂

Käytiin Volvon kanssa katsomassa Annella herran lapsenlapsia 🙂 Oikein oli ihania palleroita 4 kpl. Apina oli esimerkillinen äippä. Volvo oli sen näköinen, että eihän näistä yksikään tule meille eihän 😉

Tässä vielä muutamat ihanat kuvat mitä Mia otti meille kun käytiin piipahtamassa Valkeakoskella. Teppo ja Volvo olivat ihania! Ajattelimme, että herrat varmana muistivat toisensa ”poika-vuosilta” koska juttuun tultiin heti ja oli kuin ei näitä vuosia olisi välissä ollutkaan. Kiitos Mialle kuvista 🙂

volvo

volvo2

volvo3

*************************************************************

25.6.2009 Hengissä ollaan 🙂 Oli sitten AIVAN turhaa lupailla teille, että täällä kävisin päivittelemässä sivuja useammin 😦 Jotenkin on vaan niin kiire ”olevinaan”, että ei ehdi…Seli…Seli…Seli 😉 Toivottavasti täällä vielä joku käy tirkistelemässä vaikkakaan mitään ei ole ppppiiiittttkkkkäääännnn aikaan kirjoiteltu 🙂

Kerron hieman laveammin alkuvuoden tapahtumista…Senkin takia, että en taida edes muistaa mitä kaikkea ollaan touhuttu heh…Paljon ollaan kuitenkin tehty ja oltu tekemättäkin 🙂

Talvi meni talviharrastusten merkeissä.Eli kahlailtiin lumessa… Heiteltiin frisbeetä… Syötiin… Makoiltiin kylmät päivät pois 🙂 Tässä pari otosta Volvon talviuniasennoista. Herra varmaan toivoisi olevansa karhu, että saisi kylmimmät ajat mammua ja katsella unia 🙂

volvo_nukkuu volvo_nukkuu_2 volvo_nukkuu_3

Kerhon 2008 kiertopalkinnoista Volvo pokkasi itselleen MEJÄ-maljan ja oli samoilla pisteillä Mauri-mäyräkoiran kanssa KÄYTTÖKOIRAPALKINNOSSA. Mauri sai hienon pystin hyllyllensä ihan ansaitusti 🙂 Karkkari herralla oli kahdesta eri koemuodosta tulokset ja Volvolla vain yhdestä. Onnea Maurille vielä jälestäpäinkin. Me ollaan teistä ylpeitä 🙂

Volvon silmät tarkastettiin (taas heh…) maaliskuussa ja Nurmen Heikki sanoi jälleen kerran, että niissä ei ole mitään ja ei edes viitteitä mihinkään 🙂

Kevät koitti ja Volvolle niin rakas kaupunki-harrastus oravien tuijotus alkoi 🙂 Alla parit otokset aiheesta ja kuva Hatanpään ”osavaltion” oravien ulkonäöstä 🙂

orava_tuijotus orava volvo_tuijotus_2

Olemme myös käyneet kevään aikana katsastamassa kaverieni eri harrastemuotoja. Noutajien WT koetta joka oli mielestäni aivan käsittämättömän hienoa! Ja palveluskoirien koemuotoja. Alla kuva pikku-ukosta pk liivi päällä. Tosin taitaa olla, että Volvoa ei sinne porukoihin oteta…Ja syyhän on ihan vaan se, että tuo liivi on liian iso 🙂

volvo_spkl

MEJÄ-kausi korkattiin sitten huhtikuun lopussa bambilandiassa Tottijärvellä. Hienosti herra meni ja on sen jälkeisissäkin kokeissa porskuttanut mallikkaasti 🙂 Toivotaan nyt, että tulisi tuloksia loppukaudellakin..Ei tälläistä putkea kovin kauaa voi kestää heh….Ikinähän ei tiedä mitä tapahtuu ja mie olen aina ollut sitä mieltä, että jos tämän harrastuksen ottaa liian tosissaan voi vaihtaa vaikka akvaariokalojen kasvatukseen 😉 Volvo on kuitenkin Volvo heh…Se rakastaa metsässä oloa, tekee se sitten ihan mitä vaan 🙂 Niin kauan harrastetaan kun herra haluaa 🙂

Sen verran on vielä kerrottava, että miun suuri haave sitten toteutu 🙂 Miut valittiin MEJÄ-ylituomarikoulutukseen ja kurssi on käyty ja harjoitukset tehty. Nyt on edessä vielä koe-arvostelut 🙂

Niin ja vielä hieno uutinen! Volvosta tuli pappa 🙂 Volvon tyttö Apina sai vauvoja Annelle (Kennel Track-Action). Onnea tytölleen toivottelee ippä-volvo 🙂 Tässä linkki Annen sivuille http://netti.nic.fi/~annekril/ ja kuva Apinasta masunsa kanssa.

apina

Oikein hyvät kesät teille kaikille jotka täällä pyörähditte 🙂 Lupaan 😉 pistää kuulumisia ainakin useammin kun 6 kk välein 🙂

****************************************************************************

17.12.2008 Tässä kaikille sivuilla kävijöille joulukortti 🙂karlan_joulutervehdys_sivuille1

Pojat ovat vähän sitä mieltä, että joskoos sitten ensi vuonna mamma ostaisi vaikka kaupasta kortit ettei heidän tarvitse leikkiä malleja heh… Volvo päätti, että vanhemman oikeudella hän ottaa pukin viran ja pikku-ukot saavat leikkiä hänen porojaan. Lucas oli vähän sitä mieltä, että häntä aina nuorempana pidetään ”pellenä”. Oiva-Onni koitti sanoa sille, että älä välitä…Joulu on vaan kerran vuodessa 🙂

Kaikkea on touhuttu ja perinteisessä Voittaja näyttelyssäkin messarissa tuli piipahdettua. Oli mukava nähdä kaikkia ystäviä ympäri suomea 🙂 Oikein hyvät joulut teille kaikille jotka täällä sivuilla käyvät 🙂 Muistakaa, että tontut hyppii ja pomppii jo jokapuolella 😉

9.12.2008 Talvi on näyttäytynyt pari kertaa mutta mennyt saman tien poiskin 😦 Kurjaa sohlo keliä on riittänyt….YÖK…

Kaikkea ollaan touhuttu poikien kanssa. Lucaksellakin oli synkkärit 13.11.2008. Herra Hiihoosta tuli 3 vuotias teini 🙂 Lahjoja sateli ja pikku-mies sai olla koko päivän raaputuksien kohteena. Tässä nuoret herrat ovat syksyn muoti paidoissaan lenksalla.Lucas ja Oiva

Minä itse kävin MÄAJ kokeessa viikonloppuna harjoittelemassa jos vaikka joskus tekisi sen palkintotuomari-korttinsa loppuun asti…Se vasta olikin reissu 😉 Siitä sitten joskus paremmin 🙂 Sillä välin kun mamma ”käyskenteli” metsässä Volvo lekotteli kotona lämpimässä. Tässä pari otosta harmaa-parrasta 🙂

kuva43411

kuva0031Oikein Hyvät Joulun odotukset teille kaikille täällä sivuilla vierailleille 🙂

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

6.11.2008 Talvi tekee tuloaan. Tänä aamuna joutui ihan skrapaamaan auton ikkunat, että pääsi liikenteeseen…Mie en sitten yhtään tykkää kylmästä 😦 Tulisipa nopeasti taas kesä 🙂

Me ollaan kaikennäköistä touhuttu ja puuhattu. Mitään ”tuloksellista” ei ole enää ollut eikä tänä vuonna enää mitään tulekkaan. Volvo on nyt ansaitulla ”kesä”lomalla koe ja näyttely touhuista  🙂 Oiva Onni alias Teukka Salama on kunnostautunut TV rintamalla. Siitä on tullut oikein ”julkkis” 🙂 Oiva on sunnuntaisin TV sarjassa oikein stadin koirana…Käyskentelee Kaivopuistossa kuin vanhakin tekijä 🙂 Lucas alias Onni Puuronen on vain ollut oma hurmaava itsensä 🙂 Luxun ei kuulemma tartte mennä edes TV:n koska on jo niiiiiiin paljon kierrellyt maailmaa, että julkisuus on jo ansaittu 😉

Lunta nyt vain sitten odotellaan, että päästään kahlailemaan lumeen. Äkkiä on tämäkin vuosi mennyt…tuntuu kuin ihan hetki sitten olisi ollut tammikuu ja nyt sitten mennään jo kovaa vauhtia joulukuuta päin….Tassun heilautukset pikku-ukoilta kaikille täällä sivuilla kävijöille 🙂

-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-

17.10.2008 Taas on uudet sivut yritetty laittaa kasaan. Vanhoille sivuille ei saa tehtyä enää päivityksiä ja edellinen blogi (Joka on vielä katseltavissa. Etusivulla linkki sinne ja sieltä voi lukea elokuun loppuun asti kuulumisia) ei oikein toiminut halutulla tavalla. Koitetaan tätä nyt 🙂 Nyt lupaan taas, että päivittelen ainakin hhhmmm…kerran kuussa kuulumisia 😉

Kesä on sitten mennyt ja täällä meillä ainakin sataa ja on niin syksyinen ilma, yök! Mejä-kausi on ohi ja meillä meni mielestämme hienosti kokeet. Notkahduksiakin oli, mutta eihän aina voi mennä hyvin 😉 Volvo ainakin nauttii joka kokeesta ja niin myös mammakin 🙂 Tuloksia sivulta näet Volvon koekauden tulokset ja ohjaajan (miun) pikku kommentit jos oli jotain kommentoitavaa. Jossain kohtaa koitan tehdä tänne sivun mihin tulee kaikki pikku-ukon kokeiden arvostelut. Ensi vuonna sitten taas uudestaan yritetään. Nyt on Volvo nostettu talviteloille mejästä 🙂

Lucas on pakkaillut reppuansa kahden kodin välillä. Lucashan on meillä yhteishuoltajuudessa siskoni kanssa. Lucas voikin laittaa papereihinsa, että sillä on kaksi kotikuntaa. Kaksi kotia. Kaksi mammaa ja yksi ihmis- ja karvaippä periaatteessa siis näitäkin on kaksi 🙂 Ja tietysti mummu the best! Pikku-Ukko tykkää niin olla veljensä Oivan kanssa, että meinaa ”itku” tulla kun niiden menoa katselee. Ne leikkii, nukkuu, syö ja tekevät keiken (Lue: Kaiken!) yhdessä 🙂 Luxu on niin leikkisä, että on hienoa kun sillä on oma Oiva-lelu leikitettävänä. Minä olen saanut lisänimen ”coach” 🙂 Pikku-ukoille onkin kesän aikana tehty joitakin harkkajälkiä ja pojat ovat osoittaneet tietävänsä mitä siellä tehdään. Oiva tekee tarkkaa työtä ja Luxukin tietää totta tosiaan mitä siellä kuuluu tehdä mutta kun….No, ehkäpä sitten taas ensi vuonna katsotaan onko nuori herra saanut jostain joululahjaksi pitkäjänteisyyttä heh…

Hyvät syksyn jatkot kaikille. Raportoin pikku-ukkojen kuulumisia useammin nyt 🙂

Mainokset

3 responses to “Blogi

  1. Moi Volvo,

    Minäkään en tykkää oikein kylmästä. Eilen kyllä innostuin juoksemaan lumessa. Äippä joutui pukemaan päälle ja hakemaan mintu sisälle. Se ei näyttänyt oikein tyytyväiseltä.
    Täällä meillä asuu sellaisia spanieleita. Minustakin tulee isona iso spanieli tai sitten tanskan doggi. En ole vielä päättänyt.
    Kuulemisiin!
    -Nappe

  2. Hei! Satuin tänään törmäämään Volvoon Arboretumissa ja koska kuulin pikkumiehestä niin paljon, niin ajattelin katsoa, löytyykö erikoisen nimisestä koirasta lisää tietoa netistä. Löytyihän sitä! Minusta oli mukava tutustua pieneen karvakuonoon ja vielä mukavampi kuulla, että mäyräkoiraa käytetään jäljestämisessä ja metsällä. Hienoa 🙂 Rapsutuksia Volvolle!

    • karlavolvo

      Kiitos 🙂
      Volvo on omasta mielestään iso koira pienissä vaatteissa 🙂
      Jälkityö on herralle kaikki kaikessa. Se tekee sitä niin suurella sydämmellä, että ei voi kun hymyillä perässä 🙂

      Tarttee varmaan ottaa itseänsä niskasta kiinni ja päivittää tänne blogiin kuulumisia ihan parin vuoden takaa heh 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s